Oikeesti mein tilanne on siinä pisteessä, että vaikka siitä julkaisisi kirjan, siitä ei ottaisi selkoa kukaan!
Miten mun ystävät tai sukulaiset siitä voisi käsittää mitään kun en kasitä itsekään?
Ja jos olisin itseni ystävä, sanoisin että" mee oikeesti hoitoon, ei sua voi muut auttaa kuin ammattilaiset"
Näin se pitää itseänsä uskoa ja tehdäkin...

Tulen töistä kotiin, abaut klo 16, äijän työhalli on pimeenä. Ei siis ole ollut työpäivää tänäänkään, laskuja vino pino odottamassa ja erääntyneitäkään ei ole saatu maksuun. Raivokohtaus tulossa... Hakkaanko sen tajuttomaksi vai otanko itsekin perskännit ja unohdan koko laskut!?? Pitää varmaan laskea sataan ja miettiä uudestaan. Tässä vaan jäin miettimään löisikö päätään seinään  vai lähtisinkö tilamaamaan aikaa mielenterveyshoitajalle? Kyllä on vitsit vähissä...Raivokohtaus ei päässyt onneksi tulemaan, kun hillitsin itseni nuorimmaisen takia. On sekin rassukka joutunut kuulemaan liikaa meidän tappeluita.
Kyllä minä olen tämän "fucking" asian kanssa niin yksin.
Mutta ehkä tähän jokin ratkaisu joskus löytyy...?

Tässä vasta harjoittelen tänne kirjoittelemista, mutta kuitenkin lyhykäisyydessään:
Olen nelikymppinen työssäkäyvä vaimo jossainpäin suomenmaata ja meillä äijän kanssa on yksi jo täysi-ikäinen poika, joka jo asustelee itsenäisesti  tyttökaverinsa kanssa. Toinenkin muksu on, teini-ikäinen tyttelöinen, joka on täysin isänsä kamu. Paitsi silloin kun äijä sattuu olemaan taas kännissä! Äijä leikkii yksityisyrittäjää aina silloin kun ei ole ottanut muka mitään, eli noin korkeintaan pari kertaa viikossa! ( ja sekin tietenkin sellaista vajaatehoista krapulaisen yritelmää...)

Vitsit ja ongelmat piilee siinä, ( äijän alkoholiongelman lisäksi tietty) että meillä on liian iso lukaali, jota voisi meidän  tuloilla ylläpitää! Mulla on kaameeton stressi koko sen ajan ollut, minkä ajan tätä huushollia ollaan omistettu! Mielettömät  öljy-palovakuutus-sähkölaskut  ym. sellaista. Äijää ei voisi vähempää kiinnostaa laskut, joita tulvii postilaatikkoon joka päivä lisää, ja arvatkaapa kuka siitä sen stressin sitten ottaa? Pankista on haettu lisää lainaa, jotta voisi maksaa niillä sitten jokapäiväisiä kuluja, paljon järkeä tällaisessa elämässä... Joo, moni varmaan ihmettelee ja onkin ihmetellyt miksen minä lähde ja ota eroa koko paskasta... Mutta kun ei vaan jaksa ajatella koko ruljanssia, mitä pitäisi läpikäydä, sitä vaan koittaa itse selviytyä ja raahautua päivästä toiseen sekoamatta, nuorimmaisenkin takia. Mutta musta tuntuu, ettei se sekoaminen ole enää kaukana minustakaan, vaikka olen ollut tähän asti vahva... Kuten olette jo arvanneetkin, nämä kirjoitukset eivät tule olemaan mitenkään hauskoja juttuja. Tämä on enemmänkin minun yritykseni selviytyä järjissäni, ja selvittää itselleni miten aion jatkossa toimia. Jos joillain on kommentoitavaa, otan ne kiitollisuudella vastaan.